Lapsellani on maailman parhaat isovanhemmat. Omat vanhempani ovat maanläheisiä ja rakastavat tytärtäni äärettömän paljon. He nauttivat saadessaan tyttäreni viettämään lettukestejä mökille kesäisin ja kun saavat kiireettömästi puuhailla ja leikkiä yhdessä. Ex-puolisoni vanhemmat ovat myös aivan ihania ja myös he rakastavat tytärtämme. Eron jälkeen sain toki valtavasti tukea omalta suvultani ja läheisiltäni, mutta myös ex-puolisoni vanhemmat tukivat minua ja pitivät yhteyttä tiiviisti tyttäremme asioissa. Olen aina halunnut, että lapselleni kasvaa vahva side sekä vanhempiin, että isovanhempiin ja myös eron jälkeen tahdoin ilmoitella tytön kuulumisia ja laittaa valokuvia tytön puuhailuista. Erosta, sen syistä tai seuraamuksista emme puhuneet koskaan ex-puolisoni vanhempien kanssa, joten pitkään kuvittelin liikkuvani ns.turvallisella alueella, mutta täälläkin kertaa luulin väärin.
Aluksi kaikki alkoi siitä, että isovanhemmat alkoivat kysellä tyttöä kylään vain minun kauttani, vaikka isänsä asuu aivan vanhempiensa vieressä. Kuljetin tyttöä kyläilemään vaarinsa luokse toiselta puolelta kaupunkia, jotta näkisivät edes kerran kuukaudessa. Tätä ehti jatkua kolmisen kuukautta, kunnes erään kyläilyn jälkeen sain ex-puolisoni isältä viestin, että poikansa on ilmoittanut ettei hän saisi olla enää tekemisissä kanssani. Ymmärsin, ettei kukaan halua menettää yhteyttään lapseensa, joten yhteydenpitomme jäi siihen. Asia kirpaisi silloin myös itseäni kovasti, sillä olen aidosti pitänyt ex-puolisoni vanhemmista ja vaikka suhteemme päättyikin – eivät he tehneet mitään pahaa minulle. Jos yksi parisuhde päättyy – pitääkö kaikki lähipiirinkin ihmissuhteet laittaa katkolle?
Olen saanut monta viestiä lapseni isältä, jossa on ilmoitettu hyvinkin tiukkasanaisesti, ettei lapsemme saisi viettää aikaa myöskään omilla vanhemmillani. Perusteluina oli se, että isovanhemmat hemmottelevat lasta liikaa. Omalta osaltaan hän on oikeassa – isovanhemmat kyllä paistavat lettuja melkein aina, kun tyttäremme saapuu kylään ja lapsen kanssa leikitään oikeastaan koko kyläilyn ajan, mutta eikö se ole myös omalla tavallaan isovanhempien oikeus? En ole kuullut, että yksikään lapsi olisi voinut pahoin fyysisesti tai henkisesti, että saa kerran tai kaksi kahteen viikkoon lettuja tai jakamatonta huomiota isovanhemmiltaan. Ymmärtäisin huolen, jos isovanhemmista joku käyttäisi alkoholia lapsen kanssa tai lapsi eläisi pelkillä herkuilla koko kyläilynsä ajan, mutta tässä perimmäinen ongelma on se, ettei kuri ole sitä mitä isänsä tahtoo.
Olemme silti jatkaneet omien sukulaistemme luona käymistä ja nauttineet siitä, mitä suku voi elämäämme tuoda. On valloittavaa nähdä se ilo, joka lapsen kasvoille nousee päästessään isovanhempiensa syliin ja serkkunsa luokse leikkimään. Tahdon taistella lapseni oikeudesta nähdä isovanhempiaan ja samalla isovanhempien oikeudesta muodostaa oma suhteensa lapsenlapseen, sillä sitä ei yksikään vanhempi ole oikeutettu viemään pois.